Oli aika jättää viinitarhat ja suunnata sateisessa säässä kohti St Tropezia ja Ranskan Rivieraa. Eipä olisi uskonut, että iltapäivällä saisi jo vähentää vaatetusta ja etsiä aurinkolaseja päähän. Google Mapsiin St Tropezin satama ja kohta oltaisiin perillä – matkaa meren rantaanhan ei ollut kuin 50 km. Tarkoitus oli ihan vain piipahtaa nuuhkimassa jetset elämää ja ehkä lounastaa jossakin kivassa rantaravintolassa, mutta saimme tähän menemään koko päivän, kun harhailimme vajaan 10 km alueella etsimässä sitä oikeaa St Tropezia 😊

Aamun pienessä tihkusateessa saavuimme siis tietämättämme Port Grimaudiin, emme Tropeziin. Kävelimme jonkin aikaa tyytyväisinä ja ihastelimme pitkästä aikaa meri-ilmastoa ja monivärisiä rakennuksia. Jossain vaiheessa huomasimme, ettei tästä nyt kovin kummoista jetset elämää synny eikä mitenkään näihin kanaviin mahdu valtamerikelpoisia aluksia rantautumaan. Mutta löytyipä erittäin siisti ja toimiva yleinen wc ja makoisat simpukka-annokset lounaaksi. Maisemallisesti olisi voinut kuvitella olevansa esim. Venetsian kaarisilloilla. Autoon ja uusi yritys. Koko merenrantahan on täynnä isompia ja pienempiä aluksia ja satama-alueita. Vielä olimme menossa johonkin aivan muualla kuin minne piti, mutta nyt huomasimme sen jo ajoissa.

Kolmannella kerralla tärppäsi ja päädyimme valtavalle St Tropezin pysäköintialueelle, josta kävelimme sitten pelipaikoille. Loppujen lopuksi hyvin sympaattinen ”kylä” vanhoine rakennuksineen. Paljon tietysti ihmisiä liikkeellä auringon myötä. Istahdimme ikonisen Sénéquierin punaiseen pöytään aivan kadunviereen ja nautimme viilentävät juomat katsellen sataman ja rantakadun vilinää. Ja kuin tilauksesta, valtava luksusjahti ankkuroitui juuri sopivasti eteemme, jotta näimme tämän näytelmän, jossa parikymmenhenkinen miehistö huolehti niin rantautumisesta kuin messinkien kiillotuksesta valkoiset paidat tärkättyinä.

St Tropezista poispääseminen oli todella hidasta ja toki matkanteko muutenkin rantatiellä, joka myötäili rantaviivaa ja nopeudet olivat alhaisia. Päätimme kuitenkin ajella lähemmäs Cannesia yöksi ja löysimme kivan majoituksen aivan reitin varrelta. Logis Hotel des Flots Bleus (siniset aallot) oli noin 40 km ja 1,5 h matkan päässä Tropezista.  Melko uusia rivitalomaisia majoituksia ja tien varren päärakennuksessa oli aamiainen. Kun illalla tulimme, oli pihassa kaksi kookasta koiraa, jotka eivät vähempää olisi meistä voineet olla kiinnostuneita. Kävivät vähän nuuhkimassa (kuuluu työtehtäviin) ja menivät takaisin pensaan alle loikoilemaan. Aamulla sama juttu, kun menimme aamupalalle. Nyt olikin sekä kattaus, että näköala kohdillaan. Välimeri kohisi parin sadan metrin päässä, aurinko paistoi ja kaikkea löytyi noutopöydästä, vaikka selvästi majoittujia ei kovin montaa tässä pienessä paikassa ollut. Jäin vielä rapsuttelemaan koiria ja samalla huomasin pihalla narupallon. En ehtinyt vielä edes ottaa sitä käteen, kun koiriin oli tullut virrat päälle ja molemmat seisoivat tomerina vieressä melko odottavan näköisinä. Tästä lähtikin sitten pienet aamupäivän narupalloleikit käyntiin. Palloa tuotiin heitettäväksi vinhaa vauhtia ja sen perään juostiin uskomattomalla energialla. Olivatko nämä edes samoja koiria? Jos ei tajunnut heti heittää palloa uudestaan, se hienovaraisesti tuotiin vielä vähän lähemmäksi tiiviillä katsekontaktilla höystettynä. Pallonheittelyn lomassa tutkailimme reittivaihtoehtoja ja aikataulua – ehkä ehtisimme kiertelemään vielä Toscanaakin, ehkä emme. Etenisimme sen kuuluisan fiiliksen mukaan.

Reitti meren rantaa pitkin on toki hidas, mutta todella kaunis. Oikealla puolella meri kalliojyrkänteineen ja vasemmalla puolella vaihtelevia vuorinäkymiä tai tasaisempia metsiköitä. Cannesin pitkälle ranta-alueelle pysähdyimme kävelemään ja ihailemaan auringossa kimmeltävää, upeanväristä merta – sininen on liian laimea sana kuvailemaan eivätkä valokuvatkaan kerro totuutta. Varsinaisesti pysähdyimme vasta Antibesissä kiertelemään satama-aluetta ja syömään kiinalaisessa ravintolassa.

Nizzan rantabulevardin ohitettuamme vuorossa oli Monaco. Siellä piti tietysti kurvailla F1 -reittiä pitkin ja nähdä Casino. Meille riitti Casino-kokemukseksi poikkeaminen viereisen ravintolan terassille. Läheisessä puistossa oli jalkapalloilijoiden käden- ja jalanjälkien lisäksi taidetta ja hieno näköala satamaan ja merelle. Muutamassa tunnissa sai jo hyvän kuvan tästä maailman toiseksi pienimmästä valtiosta Vatikaanin jälkeen ja matkamme jatkui Mentoniin.

Mentonissa yövyimme komeassa, vanhassa hotellissa L’ Orangeraie, jossa olimme melkoisella varmuudella nuorimpia vieraita. Jostakin syystä tämä oli eläkeläisten suosikkipaikka. Käytin illan siihen, että yritin yhdessä vastaanoton nuoren naisen kanssa opetella kellarikerroksen automaattipesukoneiden käyttöä. Englanninkieliset ohjeet olisivat tässä ehkä auttaneet 😊 Piti siis ladata applikaatio puhelimeen ja sen kautta maksaa, mutta lopulta se ei toiminut ja pitikin maksaa kortilla hotellissa. Parin päivän kuluttua huomasin, että maksu oli kuitenkin mennyt läpi, joten pyykinpesu oli nyt tällä kertaa vähän tyyriimpää. Samaan hintaan sai kuitenkin kuunnella aulabaarissa livemusisointia. Duo esitti hitti-iskelmiä vuosikymmenten varrelta ja koko suuri aula raikui.  Hyvin nukutun yön jälkeen ehdimme juuri ja juuri aamiaiselle, seniorit olivat jo pirteinä menossa jonnekin, kun me vasta saimme aamupalat eteemme.