Meitä odotti vierailu viinitilalla. Kun kerran Ranskaan tultiin, halusin yhden majoituksen olevan viinitilalla ja sellainen löytyi noin puolentoista tunnin ajomatkan päästä Gréoux-les-Bainsista koilliseen. Viinitilamajoituksen löytyminen ei ollut aivan helppoa, vaikka toisin voisi luulla. En muista enää sivustoa, josta tämän Château de Saint-Martinin poimin, mutta paikka oli kaikin puolin viihtyisä. Ainut miinus siitä, että tilalla ei ollut ravintolaa kuin tilauskäytössä, joten syömään piti lähteä ns. kylille. Juotavien kanssa ei toki ollut ongelmaa 😊

Ensin historiaa, mikä ei olekaan ihan lyhyt ja vaatimaton. Château de Saint-Martinin yli 100 hehtaarin tilan historia ulottuu gallialaisiin viininviljelyn pioneereihin ja Lérinsin munkkeihin, jotka tekivät siitä viinitarhan luostarineen ja rakensivat sinne upean maanalaisen kellarin, jota hyödynnetään edelleen. Vuodesta 1740 lähtien ranskalaisen aateliston perhe on siirtänyt Châteauta sukupolvelta toiselle, erityisesti naiselta naiselle. Ainoa mies, joka on johtanut Château de Saint-Martinia, on kreivi Edme de Rohan Chabot, viinimaailman suuri persoona. Nykyään Adeline de Barry, hänen tyttärentyttärensä, on Château de Saint-Martinin omistaja.

Sukuhistoria ja samalla viininviljelyn ja Ranskan historia on hienosti esillä tilan yllättävän modernissa museossa. Meidän huoneemme oli 1740 rakennetussa isossa rakennuksessa, toisen kerroksen Empire-huoneessa. Jos täällä ei tuntenut itseään linnanneidoksi, niin sitten ei missään. Reppumiestä ehkä vähän jännitti illan tullen melko autiossa rakennuksessa, jossa taisimme olla ainoat vieraat. Meidän kerroksessamme oli kirjastohuone takkoineen ja upottavine nojatuoleineen. Sinne suuntasimme huoneessa olleen tervetuliaisroseviinin kera istuskelemaan iltaa. Empire-huoneestamme löytyivät kaikki mukavuudet, vaikka yleisilme olikin menneen maailman tunnelmaa. Pimeys oli totaalinen, kun valot sammuivat ja samettiverhot oli vedetty ikkunoiden eteen (vanhojen ikkunoiden avausmekanismi voi olla todella monimutkainen). Saatoin kuulla helmojen kahinaa käytävästä tässä kohtaa. Talon päädyssä asusteli perheen isoäiti koiriensa kanssa ja olettaisin hänen myös hoitaneen aamiaisen saliin. Rakennukset olivat juuri sopivan rustiikkisia, että pienellä mielikuvituksella pystyi kuvittelemaan millaista elämä viinitarhojen äärellä, on vuosisatojen aikana ollut ja mitä kaikkea koettu. Välillä on lähdetty sotimaan, säät ovat tuhonneet viljelykset olemattomiin ja ovatpa viinitoimitukset olleet osana poliittista historiaakin.

Toisessa päärakennuksessa sijaitsivat ravintola, museo ja myymälä. Myymälän yhteydessä sai tutustua tilan tuotteisiin maistelukierroksen merkeissä. Muutamia matkailijaryhmiä näimme myös. Olin tietysti ostanut Wine Tourin, mikä olikin oikein kiva. Elokuvamaisia historiasta kertovia filmipätkiä, toki vanhoja esineitä ja kuvia sekä interaktiivisempia tuoksunäytteitä ja viinivalmistuksen historiaa. Ravintolasta pystyi varaamaan myös piknik-koreja ja sellaisten kanssa oli aikomus lähteä kiertelemään tiluksille, mutta säätila näytti sen verran epävarmalta, että henkilökunnan ehdotuksesta istuimmekin ravintolan pöytään. En tiedä olisiko kaikki ruoka mahtunut mihinkään piknik-koriin, mutta kaikkien herkkujen jälkeen reppumiehelle maistuivat melkein parin tunnin päiväunet. Illansuussa teimme pidemmän kävelylenkin lähistöllä ja saimme odottamatonta seuraa paluumatkalla; villisian ja pienen käärmeen. Onneksi en itse huomannut kumpaakaan eikä toki tullut mieleenkään, että kauniissa kevätillassa näihin törmäisi, mutta toisaalta olimme aivan maaseudun ytimessä. Vielä piti jaksaa lähteä syömään, vaikka suuren suuri nälkä ei ollutkaan, joten päädyimme klassisesti kylille paikalliseen mäkkäriin. Joskus näin.

Seuraavana aamuna aamiaissalissa oli muitakin. Edellisenä iltana näimmekin jo saksalaispariskunnan tulevan koiransa kanssa ja nyt he olivat aamiaisella. Koiran nimi oli Lucy ja hän oli itse rauhallisuus. Seinän takana olivat myös isoäidin pienemmät ja ei niin rauhalliset koirat, jotka kyllä huomioivat vieraat äänekkäästi. Aamiainen oli ranskalaiseen tapaan kevyt; kahvia, teetä, mehua, patonkia, levitteitä, kananmunia, jugurtteja. Tutustuin tällä autoreissulla ranskalaisiin, pienissä lasipurkeissa oleviin, jugurtteihin ja ne veivät kielen mennessään. Aikaisin aamulla oli satanut ja ukkostanut melko rajusti, mutta nyt ukkonen ainakin näytti väistyneen. Autoa pakatessa talon grand old lady tuli päivittelemään säätä ja kertoi naapurikylässä sataneen myös rakeita ja sikäläisen viinisadon menneen sen myötä. Ehdottomasti yksi mieleenpainuvimmista kohteista tämän reissun aikana.