Toinen kokonainen päivä Taolla meni snorklaten. Kyllä sukeltamaankin olisi päässyt ja itse asiassa aivan hotellin vieressä oli sukelluskoulu. Ehkä vielä joskus haluaisin sitäkin kokeilla, mutta nyt varasimme perinteisen snorkkeliretken; hyppäsimme ”keräilykyytiin” hotellinkulmalta ja kokoontumispisteessä täytimme lappuja ja saimme snorkkelit. Siitä sitten kävelimme laivaan parinkymmenen muun turistin kanssa. Tarkoitus oli kiertää Koh Tao ympäri ja pysähtyä kuudessa eri kohtaa snorklailemaan, mutta ilmeisesti kova aallokko esti itäpuolelle menemisen kokonaan ja pysähtelimme vain länsipuolella. Hieman harmi, mutta asia unohtui tyystin, kun löysin itseni kolmannella pysähdyksellä keskeltä isoa kirkkaansinisten pikkukalojen parvea. Olisin voinut lopettaa snorklailun siihen ja hymyillä loppupäivän.
Kuvan vene ei liity snorklaukseen.

Ensimmäinen pysähdyspaikka oli matalikko Koh Nang Yuanilla, missä oli hyvä harjoitella snorkkelin käyttöä, mikä ei aina ole niin yksinkertaista  kuin voisi kuvitella – ainakaan vuokravälineillä. Koska emme menneet mihinkään kauemmas vaan pysyttelimme lähellä Taon rantaa, oli vesi välillä sameaa ja sukelluspaikat ruuhkaisia. Liikennettä Taon rannoilla riitti. Siitä huolimatta päivä oli oikein onnistunut; porukka mukavaa, ruoka hyvää ja minäkin pysyin pinnalla. Tosin otin matalikon jälkeen pelastusliivit käyttöön, jotta sai asenneltua vedessä kunnolla snorkkelin päähän.

Matkalla hotellilta veneelle juttelimme saksalaisen nuoren naisen kanssa, ja hän kertoi lähtevänsä seuraavana päivänä Surat Thaniin lautalla, koska Samuilta oli niin vaikea saada lentoja Phuketiin. Myhäilimme tässä kohtaa tyytyväisinä siitä, että olimme omat lentomme jo varanneet. Asia olisi ehkä kannattanut vielä tarkistaa, mutta siitä lisää myöhemmin Samuin osuudessa. Olimme ehdottomasti vanhimmat tässä kyydissä rantaan ja äidillisesti olinkin heti huolissani liidunvaaleista sympaattisenoloisista ruotsalaispojista, ja siitä miten pahasti mahtavat polttaa ihon koko päivän auringonpaisteessa. Onneksi älysin kuitenkin pitää ajatukset ominani.

Mitään suurempia haavereita ei onneksi päivän aikana tapahtunut; muutaman kerran kyllä päälukua laskettiin moneen kertaan siinä pelossa, että joku on jäänyt mereen. Ei onneksi ollut, vaikkakin pari kertaa hieman pidempään vartuimmekin viimeisiä. Yhden pienen meripelastuksen jouduimme tekemään, kun ylähyllylle laitettu muovipussi tempautui tuulessa mereen. Pussi sisälsi allekirjoittaneen sandaalit ja rantamekon. Pussi saatiin naarailtua takaisin miehistön toimesta ja nolona noudin pussukan, jonka sisältö oli vieläpä säilynyt kuivana. Meno paatilla oli välillä vauhdikasta lasten ja aikuisten puikkelehtiessa kapeissa tiloissa ja siirtyessä mereen ja takaisin – kuka hitaammin ja kuka vauhdikkaammin.

Päivän päätteeksi kävimme vielä ihmettelemässä Sairee Roadin menoa ja syömässä, pitkästä aikaa, pizzat. Baarihumusta sukelsimme yöpuulle ja seuraavana aamuna oli hienoa herätä täydelliseen hiljaisuuteen ja juoda aamukahvi parvekkeella. Minun lisäkseni liikkeellä oli vain yksi kissa ja puissa laulavat linnut.

Matkamme jatkui Samuille ja luonnollisesti tämä saarelta toiselle siirtymä tehtiin katamaraanilaivalla. Taon sataman logistiset järjestelyt jäivät kyllä mieleen omintakeisine kuvioineen. Sen sijaan että turistivirtoja olisi ohjattu esim. opastekyltein, oli päädytty käyttämään tarroja ja ääntä. Jokaisella oli (tai olisi pitänyt olla) rintapielessä tarra sen mukaan mihin oli menossa. Satamamestari sitten koitti huutamalla ohjata ihmismassoja menemään oikeisiin paikkoihin. Tietenkään kaikilla ei niitä tarroja ollut eikä kukaan helteessä painavia kantamuksia raahaava kuunnellut huutoja. Niin ihmismassat sitten velloivat kuka minnekin ja mestari poltti päreensä sekä tullessamme saarelle, että lähtiessämme.

Tullessamme päädyimme puhtaasti vahingossa oikean taksikyltin luokse ja saimme kyydin hotellille. Mutta lähtö oli hankalampi. Saimme taas kyydin hotellilta, mutta satamassa ilmeni, että lipusta huolimatta se pitää vielä näyttää lippukassalla. Hyvin tyypillistä toimintaa itse asiassa monessa paikassa, koska aasialaiset tuntuvat rakastavan lappuja ja niiden leimaamista. Mutta millä lippukassalla? Infopisteestä meidät ohjattiin satamasta poispäin lyhyen matkaa kävellen ja sitten sivukujalle, jossa oli muutama lippuluukku sisätiloissa, mutta todella pitkät jonot, mitkä eivät liikkuneet mihinkään. Hetken kuluttua jatkoimme vielä vähän matkaa eteenpäin kadulla ja menimme toisesta kohdasta sisälle pimeään tilaan, joka oli ehkä ravintola tmv. biljardipöytineen. Tilan toisessa päässä oli yksi henkilö hoitamassa näitä lippuja ja noin vartin päästä oli meidän vuoromme. Tämän jälkeen odotimme vielä yli puoli tuntia laivaan pääsyä tukalan kuumassa helteessä.

Onneksi laivamatka meni kuitenkin sujuvasti äänikirjaa kuunnellen ja Samuilla satamamuodollisuudet ja liikenteenohjaus oli aivan eri tasolla. Alkuillasta olimme perillä hotellilla saaren koilliskulmassa ja ehdimme vielä syömään ennen kuin kellahdimme Chaba Cabana Beach Resortin lakanoihin.