Alkuun pitäisi siis päästä Roomassa junaan ja Salernoon. Onneksi aikaa oli reilusti, sillä ensimmäinen yritys juna-asemalle oli väärä. Päädyimme siis väärälle rautatieasemalle, mikä tietysti selvisi vasta kun olimme reppuinemme istumassa kahvilassa. Uusi yritys. Taksimatkat eivät onneksi olleet pitkiä ja silti odottelimme puolisen tuntia junaa, mutta lopulta matka Salernoon pääsi alkamaan. Ajattelimme olevamme hyvissä ajoin alkuillasta perillä hotellilla, mutta vähänpä tässä vaiheessa tiesimme. Koska oli sunnuntai, oli bussiliikenne rajatumpaa ja sekin vähäinen iloisesti aikatauluiltaan sekaisin. Yritimme parin tunnin ajan yhdessä ruotsalaisen pariskunnan kanssa järjestää meille kaikille kyytiä Salernosta eteenpäin, mutta oikeaa bussia ei vain tullut (muita kylläkin) eikä myöskään taksia saanut. Aluksi yritimmekin saada taksia, mutta hintataso Amalfilla on kova johtuen hankalista ja aikaa vievistä reiteistä (ja varmasti myös osittain pyhäpäivästä). Lopulta olisimme olleet valmiit maksamaan taksinkin, mutta niitä ei saanut. Vaihtoehtona mietimme jo marssimista kadun yli hotelliin, mutta vihdoin saapui oikea bussi täpötäynnä matkustajia.

Matkaa hotellille Praianoon oli vajaa 40 km, mutta aikaa tähän kului melkein pari tuntia. Ja matkustaminen ajoneuvolla Amalfilla on hidasta; pysähtelyä jyrkissä mutkissa ja tien antamista vastaantuleville. Ja näitä mutkia riittää. Aurinko oli laskemassa, kun bussimatkamme alkoi ja ehdin juuri nähdä jyrkät pudotukset mereen, kun istuin tietysti merenpuolella. Kun matka jatkui pimeyden keskellä, oli lähinnä tsempattava pahoinvointia vastaan, koska kyyti muistutti huvipuistolaitetta enkä ole niissä parhaimmillani. Mutta saimme kyydin ja se oli pääasia. Ruotsalaiset olivat jo nukahtaneet, kun viestittelin hotelliin, että kyllä, olemme tulossa. Vielä tarvittiin lopuksi pieni taksikyyti, jotta pääsimme kylän bussipysäkiltä vuorenrinteellä sijaitsevaan Hotel Margheritaan. Tämä pieni ja sympaattinen paikka kuitenkin palkitsi matkanteon ja olimme hetkessä unten mailla.

Aamu, Amalfi ja aurinko! Iltapäivällä lämpötila kohosi jo reilusti yli parinkymmenen, joten lojuimme tyytyväisinä hotellin allasalueella. Aamiaisen nautimme hotellin näköalaterassilla ja lepuutimme silmiämme ah niin upeassa merinäköalassa.  Amalfistahan ei muuta tulekaan mieleen kuin loputtomasti paistava aurinko, sitruunapuut, kimmeltävä meri ja upeat maisemat. Ehdimme juuri ja juuri nähdä tämän kaiken (yksi päivä), kunnes säätyyppi niin sanotusti muuttui.  Onneksi olimme kuitenkin lähteneet lumisateen keskeltä, joten varusteistamme löytyi muutakin kuin hellevaatetta. Niitä saimmekin sitten pitää viikon verran ja ihme ettemme silti vilustuneet. Katukuvassa näkyi myös paljon sandaaleja ja kesävaatetta eli säätila oli yllätys monelle muullekin.

Plussaa oli kuitenkin todella hyvä hotelli, mukava henkilökunta ja aina valmiina oleva hotellin oma kuljetuspalvelu, mikä onkin melko välttämätön liikkumiseen vuorenrinteillä. Uhmasimme kuitenkin säänjumalia ja pienessä tihkusateessa vuokrasimme Vespan pariksi päiväksi ja pidimme taukoja sitä mukaan, kun tarkenimme ajella. Kaivoin myös jostakin käteeni sormikkaat!  Positano esimerkiksi oli mieleenpainuva sumuisessakin säässä.

Amalfi on sekä koko rannikko Sorrentosta Salernoon, että kylä rannikolla. Yhtenä päivänä menimme bussilla Amalfin kylään. Oli todella tuulista, vaikkakin myös aurinkoista. Illemmalla saimme jopa raekuuron terassille. Suurin osa ajasta Amalfin kaupungissa kului kierrellessä katedraalia (Duomo di Sant’Andrea/Duomo di Amalfi) ja sen sokkeloisia tiloja. Katedraalin koko oli yllätys varsin pieneen kylään verraten. Katedraalin portaat laskeutuivat suoraan aukiolle, jota ympäröivät myymälät kauppasivat kaikkea mahdollista turistitarviketta. Keltainen ja sininen olivat väreinä ja sitruunat hedelminä hyvin edustettuina. Kuitenkin mukaamme tarttui valkoinen hellehattu reppumiehelle. En tiedä oliko valkoinen hattu iltapäivän auringonpaisteessa liian houkutteleva ampiaisille, mutta sellaisen reppumies sai korvaansa juuri kun olimme astumassa paluumatkan bussiin. Ilta menikin hoitaessa turpoavaa ja kihelmöivää korvaa. Nappasimme iltapalaa mukaamme hotellille palatessa ja tietenkään mukanamme ei ollut viinipullon avaajaa, joten keksimme kokeilla pullon avaamista somevinkin mukaan kengällä terassilla raekuuron jälkeen😊 Tästä kantautui sen verran jyhkeä ääni yläkerroksen ravintolaan, että hetken kuluttua meille heitettiin terassille oma avaaja.