Saarihyppelymme jatkui Samuille, josta aikomus oli lentää muutaman päivän jälkeen Phuketiin. Majoitusvalintakin tehtiin sitä silmällä pitäen, että kentälle on suhteellisen kätevä matka, emmekä ole aivan toisella puolella saarta.

Ensimmäisenä päivänä teimme skootterireissun muutaman turistikohteen ääreen. Päivä oli todella kuuma ja kostea, eikä edes skootterin vauhdissa tuntunut tulevan yhtään viilennystä. Lämpötilat olivat koko matkan ajan reilusti yli +30 ja kosteus lisääntyi (sateiden myötä) sitä mukaa kun etenimme kohti päiväntasaajaa. Nesteytyksestä ja aurinkosuojasta sai todella pitää huolta. Tässä vaiheessa emme vielä hoksanneet hankkia elektrolyyttijuomia, mutta melko pian nekin tulivat käyttöön. Itse en huomannut suurta eroa, mutta reppumies jaksoi niiden voimalla ehkä vähän paremmin.

Ensimmäinen pysähdyspaikka oli Isoäiti ja Isoisä -kivet. Näiden kivien vanhaan taruun pohjautuvasta historiasta voi lukea tarkemmin netistä, mutta itselleni ei nyt ihan auennut tuo tarina, mutta toki kalliot olivat hienot itsessään. Paljon suuremman vaikutuksen teki kuitenkin kallioiden reunassa ja vähän piilossa ollut Rock Bar. Näköjään nämä hippihenkiset, vaikeakulkuiset ja vaatimattomat oleilupaikat vetoavat minuun 😊Taisimme olla päivän ensimmäiset asiakkaat ja toki jo ihan paikallisyrittäjyyttä tukeaksemme piti tilata kokonaiset kookokset. Saman tien dj sai päälle reggaemusiikit ja paikalle alkoi tulla muitakin. Baarin edessä oleva pieni hiekkapoukama täyttyi muutamista uiskentelijoista eikä parin sadan metrin päässä olevasta turistihälystä ollut tietoakaan.

Rannalta matka jatkui Karibian rytmien saattelemana Namuangin vesiputoukselle. Vesiputous oli vaikuttava ja paikalla oli paljon väkeä uimassa ja ottamassa valokuvia. Meilläkin oli uimavarusteet mukana, mutta emme halunneet sitten kuitenkaan väenpaljouden sekaan, vaan kahlailimme putouksesta hieman kauemmas matalikkoa pitkin. Isojen puiden läpi siivilöityvä auringonvalo teki paikasta jotenkin mystisen ja hienon. Vedessä ui paljon pikkukaloja ja valtavankokoiset liaanit piti tietysti myös testata.  Paluumatkalla käväisimme vielä hienoksi kehutulla Lamai Beachillä, mutta aurinkotuolien ja väen paljous ei meitä houkutellut jäämään. Lamai Beachillä kyllä söin pitkästä aikaa parhaat banaaniletut Nutellalla, joten ihan turha stoppi se ei kuitenkaan ollut.

Vuorovesi-ilmiö oli täällä tosi voimakas. Aamuisin vesi ulottui aivan hotellin rappusille saakka eikä voinut harkitakaan mitään rantakävelyä. Illalla ennen auringonlaskua vesi oli monen sadan metrin päässä ja ihmiset kävelivät pitkiä matkoja merelle päin. Niin myös me. En muista että missään aiemmin olisi laskuvesi laskenut noin kauas.

Aamulla olin vienyt pyykit pesulaan, varannut meille meriretken ja samasta monitoimipaikasta hotellin vierestä saimme vielä skootterinkin vuokrattua. Retki oli puolen päivän purjehdus aidolla vanhalla purjealuksella. Tosin varauksen jo tehtyäni ilmeni että juuri sitä purjehdusta ei enää järjestetä, mutta auringonlaskun risteily olisi mahdollinen. Vaihdoimme liput siis siihen ja toisena päivänä suuntasimme iltapäivällä taksiin ja risteilylle. Purjelaiva oli Petcherat Marinan rannassa vajaan puolen tunnin ajomatkan päässä ja juuri niin hienon näköinen kuin voi nimestä, Red Baron, päätellä. Risteily sisälsi muutaman pysähdyspaikan auringonlaskua seuraten, ruokailut ja juomat. Kestoksi oli mainittu noin kolme tuntia. Kaikki muu tuosta ohjelmasta toteutuikin, paitsi se itse risteily. Juutuimme nimittäin jo heti kättelyssä ranta-alueen matalikkoon, josta emme kolmen tunnin yrittämisenkään jälkeen päässeet irti. Risteily tuntui ennemminkin muuttuneen näytelmäksi, jota kaikki seurasivat kolme tuntia. Ensimmäinen irrotusyritys oli tietysti laivan omin voimin ja toki moottorit pauhasivat koko illan. Seuraavaksi sitten muutaman muun laivan vetämänä. Mikään ei onnistunut. Lopulta Titanic-hengessä pimeän jo tultua puimme pelastusliivit päälle ja menimme pienissä ryhmissä maihin kumiveneillä, henkilökunnan opastamina. Tämä olikin se jännittävin osuus, koska mukana oli myös lapsia ja vaikeasti liikkuvia senioreita. Pimeässä, kiikkerällä pienellä kumiveneellä operaatio ei ollut ihan helppo.

No, olihan kokemus tuokin, vaikka ei nyt ihan ostetun lipun mukainen. Kaikki näyttivät olevan kuitenkin suhteellisen hyvällä tuulella, vaikka risteilyosuus jäikin aika lyhyeksi. Osalla hyvään tuuleen vaikutti varmasti myös avoinna ollut laivan baari. Henkilökunnalle täydet pisteet tilanteen tyylikkäästä hoitamisesta ja samoin myös hyvistä ruuista (laivalla valmistettua). Yllätyinkin kun seuraavana päivänä pyykkejä hakiessa reklamoin risteilystä ja sain kaikki rahat takaisin.

Nyt oli siis vähän kierrelty saarta ja melkein käyty risteilemässä, joten enää olisi edessä lento Phuketiin. Ja edessäpäinhän se tosiaan olikin, koska reppumiehen varaus oli mennyt kuukauden verran liian pitkälle. Tämä huomattiin edellisenä iltana lähtöselvitystä tehtäessä ja sen olisi voinut huomata, jos olisi Taolla jo tarkistanut tilanteen, kun saksalaisnainen kertoi lentovarauksen vaikeudesta. No, jossittelua kaikki ja nyt sitten uudet suunnitelmat esille. Lähtötilanne oli siis se, ettei Khao Lakin (joka oli siis seuraava määränpää) majoituksia voinut muuttaa eikä lentojen kanssa ollut mitään tehtävissä. Seuraava mahdollinen lento itse maksettunakin oli ollut vasta parin päivän kuluttua. Niinpä tutkailimme nopeasti reitit päästä mantereelle ja sieltä Khao Lakiin. Päädyimme lähtemään aamulla lautalla Surat Thaniin ja jatkamaan siitä Phuketiin bussilla. Tunnin lennon sijaan köröttelisimme siis 6 tuntia bussilla, ja lisäksi laiva – ja taksimatkat. Myönnän, että tässä kohtaa iltaa tunnelma reppumatkaajien keskuudessa niin sanotusti nousi hieman, mutta aamulla kyllä kiltisti kapusimme taksin kyytiin ja ajelimme satamaan.